Korpihongan homekoirat

Suoritamme homekoiratarkastuksia pääasiassa Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Päijäthämeen ja Pohjois-Karjalan alueella sekä ympäröivissä maakunnissa. Liikumme viikoittain laajalla alueella.

Tavoitteena onnistunut palvelukokemus

Haluamme tarjota kokonaisvaltaista palvelua asiakkaalle oli kyseessä sitten asuntokauppatilanne, asuntokauppareklamaatio tai sisäilmaongelmien selvitys. Jokainen kohde käydään läpi 1-3 koiralla ja koirien mukana kiertävä ohjaaja on koulutukseltaan rakennusinsinööri. Tiimissäni työskentelee pitkän linjan sisäilma-alan ammattilainen, sertifioitu rakennusterveysasiantuntija, jonka kautta asiakkaani saavat jatkotutkimukset nopeasti ja ammattitaitoisesti. Asuntokaupan kuntotarkastukset on mahdollista tilata yhdistelmäpakettina homekoirat+asuntokaupan kuntotarkastus yhtäaikaisesti. Korjaustöihin minulla on myös laaja ja osaava yhteistyöverkosto. Olemme asiakkaan apuna myös homekoiratutkimuksen jälkeen.

Palvelemme asiakkaita pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin. Tutkimusajan pyrin järjestämään asiakkaalle nopealla aikataululla ja joustavasti hänen aikatauluihinsa mukautuen. Homekoiratarkastuksen voit aina maksaa erissä ilman lisäkuluja.

Ajankohtaiset kaupungit:

10.1.2026: Joensuu, Lieksa, Ilomantsi ja ympäryskunnat

31.1.2026: Mikkeli, Hartola

Palvelut

kiinteistökauppa

Homekoiratarkastus on tarkka, kustannustehokas ja pintoja rikkomaton apu kiinteistökaupassa. Tulee muistaa, ettei koiratarkastus korvaa asuntokaupan kuntotarkastusta. Tarjoamme asiakkaille yhdistelmäpakettia homekoirat+asuntokaupan kuntotarkastus rakennusterveysasiantuntijan tekemänä.

Kiinteistön kunnon selvitys

Joskus epämääräinen oireilu kotona tai mökillä voi johtua sisäilmaongelmasta. Homekoiran avulla voidaan selvittää syitä oireilulle tai lähdettä poikkeavalle hajulle. Taustajoukoissa toimiva rakennusterveysasiantuntija työskentelee yhdessä homekoiratiimin kanssa ja jatkotutkimukset saadaan nopeasti käyntiin. Yhdessä jatkotutkijani kanssa olemme hoitaneet kymmeniä asuntokauppareklamaatiotilanteita sekä kiinteistöjen kuntotutkimuksia.

Työyhteisöt ja julkiset rakennukset

Olemme apuna työpaikan sisäilmaongelmien selvityksessä.

Veneet, asuntovaunut, asuntoautot

Homekoiraa voidaan käyttää myös esimerkiksi asuntoautojen ja -vaunujen tarkastukseen.

Tiimi

Termiitin unohtumaton valeilmaisu

Valo

Syntynyt 26.7.2022

Valo on rodultaan parsonrusselinterrieri. Luonteeltaan se on itsenäinen ja peloton. Valo rakastaa lämpimiä paikkoja ja vinkuvia tennispalloja. Hajutyön lisäksi Valon toimenkuvaan kuuluu metsästys.

Tuulenvireen ranta-alpi

Vimma

Syntynyt 30.12.2021

Vimma on rodultaan käyttölinjainen labradorinnoutaja. Vimma tuli laumaamme Ilon työpariksi. Vimma on aina valmis kaikkeen toimintaan innosta täristen. Se tunnetaankin kenguruloikista, jotka saavat silmälasit solmuun. Homekoiratyön lisäksi Vimma harrastaa tokoa ja metsästystä.

Kulteen nothing else matters

llo

Syntynyt 21.4.2020

Ilo on rodultaan käyttölinjainen labradorinnoutaja. Ilo toimii kanssani hyvin tiiviinä tiiminä niin työssä kuin harrastuksissa. Luonteeltaan Ilo on maailman kiltein koira. Ilo on läpäissyt Suomen Homekoirayhdistyksen omavalvontaradan. Homekoiratyön lisäksi Ilo harrastaa tokoa ja metsästystä.

Essi

Olen reilu kolmekymppinen koiraharrastaja Keski-Suomesta Laukaasta. Olen valmistunut rakennusinsinööriksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta vuonna 2014. Työskentelen korjausrakentamisen parissa. Valmistuin kesällä 2022 Kannuksesta homekoiraohjaajaksi. Opinnoissa käytiin muun muassa läpi koiran kouluttamista, mikrobiologiaa sekä asumisterveysasioita.

Homekoiraohjaajana olen kiinnostunut selvittämään syyt koirien ilmaisuille. Korjausrakentamisen parissa pitkään toimineena minulla on hyvät kontaktiverkostot Keski-Suomessa jatkotutkimuksille sekä korjaustöille.

Ota yhteyttä

Suoritamme homekoiratarkastuksia pääasiassa Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Päijäthämeen ja Pohjois-Karjalan alueella sekä ympäröivissä maakunnissa. Liikumme viikoittain laajalla alueella.

Sijainti

Heinämäentie 139
41390 Äijälä (Laukaa)
+358505741903